default_mobilelogo


KAISU RISSANEN: ELLI LEINON LUONA JUTTUSILLA

Harvoin sitä saa vierailla pirteän 93-vuotiaan luona. Elli Leino täyttää syksyllä 94 vuotta, joten pian on vuosi lisää elämän ketjuun, jos Luoja niin suo.

Olen kuulut Ellistä jo joitakin vuosia aikaisemmin Hangossa, jossa aikaisemmin asuin. Siellä ystävystyin Ellin tyttären Sylvin kanssa. Niin paljon lämpimiä sanoja hän lausui äidistään, että odotin todella innolla ensimmäistä tapaamistamme. Se tapahtuikin pian muuttomme jälkeen.

Elli kiipesi kolmaanteen kerrokseen ihan itse ja jo se oli mielestäni suuri ihme. Vietimme ihanan hetken yhdessä. Elli toivotti meidät tervetulleeksi Lopelle ja siunasi rukouksin tulomme. Se tuntui jo joltakin!

Pian lainasin kirjastosta Ellin pojan Pentin kirjoittamia kirjoja heidän elämästään Metsäkoskelassa Loppijärven takana. Iloinen nauru ja ihastuttava hymy valtaa vanhuksen kasvot. Eipä häntä todellakaan luulisi niin iäkkääksi. Pöydällä on iso pino sukkia ja lapasia, joita Elli on jo kutonut neljännelle sukupolvelle joululahjaksi. Neljättä polvea on Eglannissa asti. Hän on saanut juuri valmiiksi pienen virkatun enkelin.

Vielä se pitää asettaa muotin päälle ja sitten tärkätä sokerivedellä. Eipä ole laskenut, kuinka monta enkeliä on ehtinyt virkata. Viime syksynäkin niitä tuli tehtyä melkoinen määrä.

Ellillä on pari hyllyllistä enkeleitä kotonaan. Rakas vävypoika tuo niitä hänelle tuliaiseksi ympäri maailmaa.

Mutta kukapa pystyisi laskemaan sen kaiken työn, jota näillä käsillä on tehty? Maanviljelyssä, käsitöissä ja lastenhoidossa. Tällä hetkellä jälkeläisiä on 50 ihmistä.

Suuri ja toisistaan välittävä ja yhtä pitävä joukko.

Näillä käsillä on poimittu metsästä marjat ja sienet, kudottu pellavakankaat, kansallispuvut ja matot ja poppanat, kehrätty, virkattu ja kudottu. Voisi oikeastaan sanoa, että eipä taida olla semmoista työtä, mihin tämä emäntä ei olisi pystynyt.Tila oli aikoinaan mallitila ja tilaan tutustujia tupsahti kylään milloin mistäkin päin maailmaa.

Sitten haettiin maitokannullinen hyvää raikasta mansikkamehua ja tarjoiltiin vieraille. Talkoilla tehtiin myöhemminkin niin paljon työtä kuin vain pystyttiin.

Lapset tulivat miehineen talkoisiin joka kesä. Silloin oli hauskaa yhdessä. Pojat myivät tilan tuotteita - juurikkaita ja marjoja kauppatorilla ja näin tienasivat opiskelurahoja. "Työ on suuri siunaus ja tärkeä asia elämässä.

Jokaisen pitäisi käyttää lahjojaan, jos sattuu niitä omistamaan - kädentaitoja etenkin. Aikaa on kyllä meille annettu." Näin puhelee Elli ja muistelee iloisin mielin mennyttä aikaa, mutta elää ihan yhtä kokonaisvaltaisesti juuri tätäkin aikaa ja hetkeä.

Suuri suru on juuri kohdannut sukua - nuori mies on jäänyt junan alle ja kuollut. Hän seurusteli Ellin lapsenlapsenlapsen kanssa. Olivat niin onnellisia ja suunnittelivat yhteistä tulevaisuutta. Hyvin kovasti koskee tämä tapaus vieläkin. Käsittämättömät ovat Jumalan tiet. Mitäpä voi ihminen muutakaan, kuin tyytyä Jumalan tahtoon ja pyytää vain voimaa ylhäältä. Sieltä ylhäältä sitä voimaa on tullut niin huonoina kuin hyvinä aikoina. Rukous on oikea voiman kanava. Mutta joskus on suru niin suuri, että ei jaksa yksin rukoillakaan. Silloin tarvitaan ystävän tukea.

Vähän on Ellillä enää ikäisiään ystäviä. Eräs haudattiin juuri silloin, kun tätä juttua tein. Mutta toinen ystävä asuu vielä lähellä ja pitää yhteyttä.

Elli leipoo yhä edelleen kaiken leipäpuolen, niin pullat kuin sämpylät. Ja lämpimäisiä kiikutetaan aina naapuriin. Olen minäkin niitä saanut usein maistaa. Silloin on melkein hävettänyt.

Minä paljon nuorempi ihminen en ole lähellekään näin ahkera. Mutta rauhoitan itseäni. Eihän ole tarpeellista kilpailla keskenämme, vaan iloita siitä, että meillä on Ellin kaltaisia lähimmäisiä lähellämme. Me kaikki tarvitsemme toinen toisiamme.

Miehen sairastuttua piti muuttaa rakkaasta Metsäkoskelasta kirkonkylälle. Mies ei täällä rivitaloasunnossa tahtonut viihtyä. Aina kaipasi kotiin maalle. Hän vietti yhden viikon Eedilässä ja yhden viikon kotona. Kova oli karkaamaan. Piti ihan ovet sulkea.

Mutta kerran pääsi kuitenkin pakoon. Silloin vihittiin juuri Lopen pappia Ilkka Juotetta. Mies oli pyyhältänyt yöpaidassa läpi suuren hääjoukon ja päässyt jo pitkälle, ennen kuin poliisi korjasi hänet kyytiin. Oli päässyt jo geologian tutkimusaseman kohdalle, eikä ollut enää kaukanakaan Metsäkoskelasta. Pian Toivo pääsikin Taivaan kotiin.

Elli jäi yksin. Mutta yksin hän ei tunne olevansa. Ylhäällä on se, joka välittää ja pitää huolen lapsestaan. Mutta hyvin hänestä lapsetkin huolta pitävät. Nyt on eläkkeelle jäänyt poika laajentanut ja kunnostanut entisen kotitalon ja viljeleekin sen marjamaita. Se on hieno juttu. Poika käy usein Elliä katsomassa. Kaikki kolme tytärtä asuvat hieman kauempana, mutta eivät hekään äitiään unohda. Viime talvena Elli vieraili jokaisen kodissa viikon.

Suuri kiitoksen aihe Ellillä on siitä, että lääkärit suostuivat leikkaamaan hänen lonkkansa viime syksynä. Kivut jäivät siihen. Sitä ennen oli todella vaikeaa. Nivusia särki yökaudet, eikä tiennyt, kuinka olisi oikein ollut. Lääkäri sanoi ensin, että häntä ei leikata, mutta sitten päätös peruttiin. Kyllä Elli on onnellinen, että se lopulta tehtiin. Ikää oli hänellä silloin 93 vuotta. Leikkaus onnistui hyvin ja potilas voi erinomaisen hyvin.

Myöhemmin syksyllä jatkan haastattelua. Ellistä säteilee rauha. Hän sanoo olevansa lähes täydellisen onnellinen. Vieläkin hän iloitsee onnistuneesta leikkauksesta. Suurin ilon aihe on kuitenkin Taivaan Isän täysihoito. Edellisenä yönä hän oli herännyt ja laulanut Siionin virsiä sydämensä pohjasta. Paljonpa hän niitä muistikin.

Sitten oli pyytänyt Isältä, että saisi vielä unen päästä kiinni. Oli saanutkin ja herännyt juuri sopivasti kuulemaan hyvää aamuhartautta.

Ystäviä käy päivittäin. Juuri muutama päivä sitten kävi hyvä ystävä Salon Reino, jota hän leikkillään sanoo "kolmanneksi pojakseen". Tämä poika asui naapurissa ja oli aina valmiina auttamaan eritoten sokerijuurikkaan nostossa. Nyt piipahtaa aina silloin tällöin ja tuo kahvipaketin tullessaan. Semmoinen mukava ja kunnollinen mies.

Ajatukset kääntyvät menneisiin aikoihin. Kuinka mukavaa oli käydä ravustamassa. Hänen tyttärensä Pirkko ravusti mielellään. Rapukekkereitä pidettiin sitten vuorotellen joka talossa. Siihen aikaan Särkijärvessä oli hyvästi rapuja. Niin oli monissa muissakin Lopen kirkkaissa lammissa. Nyt ravut ovat hävinneet.

Elämä oli vilkasta ja lapsia paljon. Elli piti yli 30 vuotta pyhäkoulua kolmeen muun naisen kanssa Järventaustassa. Elli piti laulupyhäkoulua, Sajantilan Elmi näytti lapsille flanellokuvia ja selitti Raamattua niiden avulla, sitten olivat vielä Jussilan Maiju ja Vanhakosken Martta.

Pyhäkoulu oli liikkuva ja kokoontui milloin kenenkin kodissa. Elli muistaa, että kerran pyhäkolureissulla Pentin käsi katkesi. Piti lähteä Riihimäelle asti. Sotilaspastori, joka oli samalla lääkäri, laittoi ranteen kuntoon.

Onnettomuuden jälkeen Pentti sai polkupyörän käyttöönsä.

Elli kaivaa valokuva-albumista Markuksen (Ellin lapsenlapsi Hangosta) ottaman kuvan. Sillä kuvalla Markus voitti kolme polkypyörää. Markus tekee Herran työtä niin Suomessa kuin Sveitsissäkin, jossa kääntää yhdessä muiden kanssa raamattuopetusmateriaalia lapsille ympäri maailmaa.

Toivo oli kotoisin Järventaustan kylältä. Hänellä oli kolme veljestä. Myöhemmin isä meni uudelleen naimisiin ja siitä aviosta syntynyt tyttö tuli hyvin rakkaaksi Toivolle - melkein kuin oma lapsi. Hämäläisen miehen myötä Ellikin hämäläistyi. Alusta asti hän on tuntenut olevansa kuin kotonaan täällä. Elämä on ollut todella työntäyteistä ja iloista ja rikasta.

Toivon ja Ellin kodissa pidettiin usein seurakunnan tupailtoja. Lähetysompeluseura toimi vilkkaasti. Naiset kutoivat myös paikallisen pienviljelijäseuran hyväksi. Pidettiin myyjäisiä. Myyjäisisssä pidettiin aina arpajaiset. Laakson vanhaemäntä oli kova leipomaan - myös voittokakkuja. Elli muistaa, että kerran hän oli aivan varma, että nyt hän voittaa ja niin voittikin. Paljon iloista naurua tämän muisteluksen päälle. Nyt Elliä surettaa, että pienessä harventuneessa kylässä on peräti kaksi yhdistystä. Miksi ihmiset eivät voisi toimia yhdessä?

Yleisesti kuljettiin kimppakyydeillä. Hevosen rekeen laitettiin vällyjä alle ja ylle. Monet reissut olivat todella hauskoja.

Toivo kuoli helmikuussa 2001. Toivo oli syntynyt vuonna 1913. Heidät vihittiin 1935 juhannusaattona Isojoella Ellin kotiseudulla. Seuraavana päivänä heidän matkallaan kirkkoon tapahtui onnettomuus. Mukana siinä oli varsahevonen ja polkypyörä, Elli ja Toivo.

Toivon olkapää meni pahasti sijoiltaan. Hammasta purren hän selvisi kirkonmenoista. Illalla olkapää turposi pahasti, mutta mies kielsi hakemasta apua. Elli kuitenkin karkasi salaa ja haki Kosken papan. Mies loksautti olkapään paikoilleen Toivon luvalla, sillä toimenpide koski kovasti. Apu olisi pitänyt antaa heti. Sitten pappa määräsi hyvän reseptin; litraan mmintä vettä sekoitettiin ruokalusikallinen etikkaa ja sitä vettä piti jatkuvasti laittaa kääreeseen, joka oli tehty lakanoista olkapään suojaksi. Side piti pysyä kosteana. Kun side poistettiin, olkapää oli täysin terve, eikä Toivo koskaan puhunut siitä mitään. Elli muistaa, että uunin kupeessa oli kolo, johon mahtui juuri litran pullo vettä.

Häiden aikoihin Toivo oli armeijassa ja jatkoi loman jälkeen armeijaa. Silloin keksi joku "tietäväinen" ihminen kertoa papille, että pariskunta on eroamassa. Kyllä se harmitti Elliä ja hän olisi myöhemmin halunnut oikaista asian papille, mutta tilaisuutta ei tullut (hän ei tavannut sitä pappia enää). Kuinka väärin ihmiset tekevätkään, kun puhuvat valhetta ja pahaa naapureistaan!

Puhumme rakkaittemme poislähdöstä. Monta ihmeellistä asiaa on tapahtunut. Ukkini lähtiessä aivan pimeä huone tulvahti valoa täyteen: "Sänkyni päässä on enkeli. Nyt minua tultiin hakemaan!" Hymy huulillaan hän lähti. Ellin enon tytön kuollessa oli huone tulvahtanut täyteen valoa ja niin äiti tiesi, että nyt on taivaan ovi auki ja tytön lähtö on tullut.

Ei kuolemaa tarvitse pelätä. Jumala on valmistanut pojassaan Jeesuksessa meille vapaan pääsyn taivaan kotiin. Siihen on hyvä turvata ja nauttia jäljellä olevista päivistä.

Rukoilemme vielä yhdessä ja kiitämme Jumalaa kaikesta. Olen onnellinen, että Herra on antanut minulle tämän 94-vuotiaan rukousystävän. Monen monta asiaa olemmekin saaneet yhdessä viedä Taivaan Isälle tiettäväksi. Koko Lopen väen ja erikoisesti nuoret, omat sukulaiset, koko Suomen kansan. Mutta nyt on aika erota.

Hiljaa painan oven kiinni perässäni. Tuntuu kuin olisin saanut taas kurkistaa johonkin hyvin kauniiseen ja ainutlaatuiseen. Jumala Elliä siunatkoon ja hänen 50 jälkeläistään ja kaikkia tuleviakin jälkeläisiä.

Kiitos Elli! Iloinen naurusi soi sielussani usein.