default_mobilelogo


KAISU RISSANEN: LOPEN IHMISIÄ, EILA MATIKKA JA RUISLEIVÄN TEKO

Eräänä ihanan lämpimän alkukesän kauniina päivänä (2007) sain vierailla Eila Matikan valtakunnassa Ojajoenkujalla lähellä Lopen kirkonkylää. Vastassa on iloinen emäntä ja suuri kaunis koti. Se on Matikoiden valtakuntaa, jossa pariskunta on saanut elämän tehtävänsä suorittaa, viljellä maata ja hoitaa karjaa. Parikymmentä päätä oli navetassa ja neljä lasta hoidettavana.

Nyt on lapsenlapsia kahdeksan. Kaikki lapset ovat asettuneet suhteellisen lähelle asumaan, poika aivan pellon toiselle puolen. Miehen sairaus pakotti lopettamaan raskaan työn ja niin sitä siirryttiin luopumiseläkkeelle. Mutta työstä ei ole tarvinnut lopettaa. Sitä on riittänyt yllin kyllin. Parkinsonin tauti etenee omaa tahtiaan ja se vaikuttaa elämään.

Tässä talossa on paljon naurua ja iloa. Vastaan tulvahtaa ruisleivän tuttu ja ihana tuoksu. Muutama leipä on otettu jo uunista. Loput odottavat vuoroaan. Iso tiinu on leivinpöydän nurkassa.Kerran sitä on jo korjattu ja pian pitäisi korjata taas. Sieltä Eila kopsasee palan taikinaa ja hetki vain, niin siitä on pyöräytetty leipä. Sitten vain kuumaan uuniin ja puolen tunnin päästä leipä onkin valmis. Oikean lämpötilan kanssa on aina oma arvoituksensa. Eilan leipäuunissa on useimmiten 300 astetta, kun leivät sinne pannaan.

Taikinan teon hän aloittaa usein jo kahta vuorokautta aikaisemmin. Taikinanjuuri, jonka Eila ottaa pakasteesta, pannaan muhimaan lämpimään usein jo kahta iltaa aikaisemmin, ainakin 24 tuntia sen pitää saada rauhassa muhia. Sitten on suuren taikinan alustus. Itse he käyvät miehensä kanssa myllyltä jauhot hakemassa. Juureen käytetään karkeaa jauhoa. Taikinaan lisätään vehnäjauhoja ehkä vajaa kolmasosa. Se tekee leivästä pehmeämmän. Pelkästä ruisjauhosta tulee liian tiivis leipä.

Eilan leipä tunnetaan ainakin Lopella. Moniin pitoihin niitä on leivottu, myyjäisiin, ystäville ja sukulaisille. Olen itsekin saanut sitä maistaa ja ihastella.

Suuri on emännän sydän ja suuri uuni. Siihen mahtuu ainakin kahdeksan leipää. Ennen tuloani aamupäivällä kymmeneltä Eila on ehtinyt tehdä jo kaksisataa karjalan piirakkaa. Aamuisin hän muutenkin herää aikaisin. Yhdessä he voimistelevat ensimmäisenä aamulla. Sitten saatetaan nukahtaa vielä uudestaan. Elämä soljuu omaa tahtiaan.

Kirkonkyläänkään ei onneksi ole liian pitkä matka. Eläkeliiton toiminnoissa he ovat mukana ja monessa muussakin riennossa. Eila ompelee ja virkkaa kaikenlaista. Joitakin sairaita naapureita ja ystäviä hän jaksaa käydä katsomassa säännöllisesti, lisäksi Eila osallistuu omaishoitajien toimintaan.

Eila näyttää huoneen taulun, jonka hän on itse tehnyt niin itselleen kuin kaikille lapsilleen. Siinä kerrotaan jäljistä hiekkarannalla. Rannalla on kahdet jäljet. Yhtäkkiä toiset jäljet katoavat. Mutta kulkija ei olekaan jäänyt yksin, vaan Hyvä Paimen on nostanut kulkijan syliinsä ja kantaa häntä eteenpäin. Niin se on elämässäkin. Suuri sanoma ja lohdutus. Lapsenlapsemmekin saavat maistaa tuoretta leipää ja piirakoita. Kun vielä yhdessä katselemme kotona filmiä, jonka tein Eilan leipomisista, niin Viivi tuumaa, että tuo täti on ihan kuin joulupukin muori. Niin minustakin!

Iloinen nauru jäi kaikumaan sydämeen, pihan kauniit kukkaset, läheisen metsän linnut. pihamaalla oli suuri varasto polttopuita. Lievänteko ei varmaankaan ihan pian lopu tästä talosta.

Syksyisenä sumuisena päivänä jatkan haastattelua. Eilasta on tullut "työtoverini" vanhainkoti Eedilän viikkopiirissä. Eila laulaa yksin tai yhdessä muiden kanssa. Kymmeniä kauniita ja värikkäitä enkeleitä hän on jo virkannut vanhuksille joululahjaksi. Tunne, että ne hän on virkannut puhtaasta antamisen ilosta. Vanhukset tulevat varmasti iloiseksi.

Eila on syntynyt 23.11.1941 Nivalassa Keskipohjanmaalla. Eila oli ainoastaan 7 vuoden vanha, kun isä kuoli ja äiti jäi yksin seitsemän lapsen kanssa. Nuorin oli vasta 2 kk vanha. Leipä ei ollut helpossa siinä kodissa, mutta mitään huonoa muistoa Eilalla ei kodista ole. Äiti oli iloinen ja vieraanvarainen ihminen. Aina tarjottiin kahvit ja usein pullatkin vieraille. Sydämessä oli tilaa vielä toisiakin varten.

Eila itse on ollut hyvin aktiivinen ja energinen jo lapsesta lähtien. Äiti sanoikin, että hänen helmansa heiluvat niinkuin mummon helmat heiluivat. Jo nuorena 12-vuotiaana hän aloitti kesätyöt kodin ulkopuolella. Veljet olivat saneet kesätöitä Kemistä ja Oulusta ja sinne Eilakin sitten lähti. Seuraavassa vaiheessa hän lähti 15-vuotiaana töihin Lopelle Erkin vanhempien avuksi. Eila teki kaikkea mahdollista talon työtä, autteli etupäässä Erkin äitiä, sillä tämä oli heikko ja sairas. Erkin isä osti sitten Janakkalasta tilan ja sinne Eilakin siirtyi perheen mukana. Sukulaismies Hutrin Aulis vuokrasi tämän tilan, jonne he sitten myöhemmin palasivat takaisin.

Eila ja Erkki vihittiin, kun Eila oli vasta 18 vuotta vanha. Ei enää ole pitkä aika siihen, kun he saavat juhlia kultahäitä, jos Luoja sen suo!

Matikat tulivat evakkona Lopelle muiden antrealaisten kanssa. Kaiken kaikkiaan Lopelle tuli tuhatkunta evakkoa. Väkiluku lisääntyi kertaheitolla tuntuvasti!

Erkki on syntynyt 17.10.1935. Matikan perheessä oli 3 poikaa ja 2 tyttöä. Lisäksi kaksi lasta kuoli jo aivan pienenä Karjalassa. Erkki oli niin pieni sodan syttyessä, että ei hän juuri mitään muista siitä ajasta. Välirauhan aikana he palasivat takaisin kotikylän Antrean Liikolaan Pitkäjärven rannalle. Talo oli palanut, mutta isä rakensi heti uuden talon. Viimeisen lähdön Erkki muistaa hyvin. Silloin lähdettiin suuressa letkassa karjaa ajaen. Ensimmäiset yöt nukuttiin Karjalan autioissa taloissa, sillä suurin osa ihmisistä oli jo lähtenyt. Ensimmäinen evakkopaikka oli Turun läänin Kosken kylässä. Sieltä tultiin lopulliseen sijoituspaikkaan Lopelle.

Eilan ja Erkin ruokapöydässä on ollut aina paljon väkeä. Ihan on vaikea tehdä nykyisin ruokaa vain kahdelle ihmiselle. Oli sukulaisten lapsia pääkaupunkiseudulta, naapurien poikien ym ym. Vilskettä ja menoa riitti.

Kaksi kertaa he ovat käyneet katsomassa Karjalassa kotipaikkaa. Venäläiset pojat veivät heidät lautalla järven yli. Siinä oli käydä hullusti, sillä Erkki putosi kesken matkaa lautalta veteen. Kyllä Eila kirkui ja huusi toisella rannalla! Se näytti niin kamalalta! Mutta hyvinhän sekin tarina loppui ja he pääsivät onnellisesti perille. Onneksi oli vaihtovaatteita mukana. Kotitilasta ei ollut muuta jäljellä kuin kivijalka, kaivo ja kasa tiiliskiviä. Toisella kerralla he ottivatkin sitten omat kumiveneet mukaan. Surullista siellä on käydä. Kuin maakin laulaisi omaa itkuvirttään. Karjalan käet sentään kukkuvat! Ihmisiä ei siellä enää asu, ei venäläisiäkään. Pienet pojat ajelivat vain poluilla pyörillään.

Kova isku oli Erkin sairastuminen Parkinsonin tautiin. Aluksi oli todella vaikeaa, kunnes totuttiin ja hyväksyttiin asia. Mutta aivan helposti se ei käynyt. Nyt Erkki on sairastanut 12 vuotta. Sitä ei kyllä uskoisi, sillä monet samaa tautia sairastavat ovat paljon heikommassa kunnossa. Vuonna 2003 aloitettiin lääkitys. Samana vuonna tohtori Jaakkola tutki Erkin hivenaine- ja kivennäispitoisuudet.

Puutteita löytyi paljon ja siitä alkoikin sitten lisäravinteiden syönti. Siitä oli niin paljon hyötyä, että jo parissa kuukaudessa kolme tablettia vaihtui yhteen ja kunto koheni muutenkin. Erkki alkoi saada B 12 -vitamiinipistoksia, joita edelleen saa, tosin harvenevaan tahtiin. Erkille määrättiin omega-lisäyksiä, betakarotiinia, A- ja E-vitamiinia, foolihappoa, seleeniä ja magnesiumia ja muutamia muitakin lisäravinteita.

Punaisesta riisistä tehdyt tabletit alentavat verenpainetta. On huomattu, että erikoisesti maaseudun miehet sairastuvat helpommin Parkinsonin tautiin. Yhdeksi taudin syyksi on alettu epäillä maataloudessa käytettyjä myrkkyjä. Asia vaatii varmasti vielä tutkimista. Eila on saanut paljon apua superantioksidantti Karnosinista (tohtori Tolosen lääke). Tätä lisäravinnetta on tutkittukin jo paljon, vaikka se keksittiin vasta vuonna 1993. Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Etenkin hyötyä on ikääntyville, sairaille, diabeetikoille ja syöpää sairastaville ihmisille. Sitä voi huoleta syödä myös ennaltaehkäisevästi.

Erkki ei halua muuttaa mihinkään kotitilalta. Hänen aikansa kuluu hyvin puun hakkuussa ja talon lämmityksessä. Metsässä on mukava liikuskella. Taloa lämmitetään etupäässä omien puiden avulla. Maat on vuokrattu naapurille. Nytkin Erkillä on kiire katsomaan, kuinka naapuri kaivaa ojaa pellon laitaan. Siitä maasta elämä on saatu ja niin rakas se maa yhä on. Hieman kauempana määkivät erään naapurin lampaat. Peltoja on kaikkialla metsien keskellä. Kaukana ei ole kirkas ja kaunis erämaajärvi Ojajärvi. Se on lähdepohjainen järvi ja siksi niin puhdas ja kirkas, mutta myös viileävesinen. Lähteitä on Matikoidenkin mailla.

Eila on onnellinen ja kiitollinen monesta asiasta. Suhteet lapsiin ja lapsenlapsiin ovat lämpimät, läheiset ja hyvät. Iltarukouksin hän heitä kaikkia kantaa. Siitä ikuisesta lähteestä on hyvä itsekin ammentaa voimia ja intoa elämän moninaisiin touhuihin.

Syksyn sumun ja kaamoksen keskellä olemme saaneet nauttia Matikoiden kodin suloista lämpöä. Olemme kiitollisia siitä.